Joulu oli kyllä ihan erilainen kun Suomessa! Sitä vietettiin ihan eri päivänäki. Tosin musta tuntuu että täällä oli ollu joulu vaikka kuinka kauan, kun oltiin pelattu monet kiinalaiset lahjanvaihdot ja syöty jouluruokia sun muuta jo hyvän aikaa.
Torstaina (aatonaatto) mentiin Grammyn ja Grampan luo ja sinne tuli Holleen veljiä ja siskoja ja kaikki niiden muksut. Kaikki tän puolen suvun lapset on ikäluokkaa 0-12 ja yhteensä niitä siellä vilisi kymmenkunta. Ne on kyllä kaikki niin sulosia, voi että!
Oltiin kaikki porukalla yötä siellä, ja perjantaina oli jouluaatto! Täällä se oikee juhlapäivä on kylläkin joulupäivä eli 25., mutta tänään muksut sai isovanhempien lahjat. Se oli niin ihana kattoa sitä niiden iloa ku ne odotti lahjojaan ja avas ne. Ne oli kaikki niin täpinöissään ja meni ihan sekasin ku jokanen sai kaks lahjaa. Aattona katottiin myös porukalla joululeffoja, syötiin jouluaamupala & -lounas, ja kaikki sai myös joulusukat täynnä tavaraa! Täällä on siis takan reunalla roikkunu jo pidempään jokaisen oma sukka ja nyt ne oli täynnä. Voisin ottaa tän stocking-perinteen meille Suomeenki, hehee. :p Yks aivan super muksa juttu oli myös se, että kaikki, jopa mummi ja pappa, vietti koko päivän pyjamassa ja osallistu kaikkiin kisoihin ja peleihin mitä pelattiin.
Täällä tää suku ja perhe on tosi läheinen, ja jotenki yhteisöllisempi ku mitä Suomessa on. Sain vihdonki sukujoulun, mistä oon haaveillu. Että koko suku (tai siis enemmän ku vaan oma perhe) viettää yhdessä joulua, eikä se ees tunnu siltä, että no vietetään sitten yhdessä kun on pakko , vaan kaikki oikeesti haluu olla yhdessä ja on kivaa ja hauskaa. Semmonen joulun kuuluu olla!
Perjantai illaks ajettiin sitten Brianin vanhempien luo, koska joulupukki tuli sinne yön aikan. Mentiin perjantaina aika aikasin veljien kanssa nukkumaan, ku ne halus nopeesti aamun. Ja Slade (pikkuveli) sano mulle, että rukoillaan Anni ja toivotaan, että pukki tois meille sitä mitä me eninten toivotaan, viime vuonna kuulemma oli toiminu. :D On se niin sulokas. Ja musta on niin ihanaa, ku se aina sanoo ”Goodnight bigsister!”. J
No lauantai aamulla Hollee ja Brian tulee herättää meille ja kertoo että Santa Claus on käyny yön aikana! Joulupukki oli jättäny lahjat ja me niitä unenpöpperössä avattiin. Äiti oli lähettäny Suomesta fazerin sinistä ja annoin sitä näille, tykkäs ihan hirmusesti! Muuten sitten katottiin telkasta jouluparaati, joululeffoja ja syötiin jouluruokaa. Jouluruoka oli aika samanlaista ku Thanksgiving:nä, ei mitenkään kovin erikoista, mutta maistuhan se.
Kotiin tultiin jo sitten lauantai-iltana, ja joulufiilis haihtu saman tien. Täällä tarkenee vieläki ilman takkia, ja kun ei oo lunta ni ei se vaan tunnu yhtään talvelta, eikä sitten joulultakaan. Joulu oli kyllä ikimuistonen, eikä haittaa oikeestaan yhtään, että en viettäny sitä Suomessa. Tosi monet on kysyny täällä että etkö mee kotiin jouluks?! Joulu on täällä ihan super big deal, varmaanki vuoden tärkein juhla. Pian on uusi vuosi ja uudet kujeet, mennään Dallasiin, juhuu mun rakkauskaupunki.
Love
Anni
ps. yritin teille kuvia ladata mutta ei onnistunu ei, yritän myöhemmin uudestaan..