suurlähettiläät - kun tänään lähden

Muistan aatelleeni joskus nuorempana, että vautsi, vaihtoon lähteminen ois kyllä niin siisti juttu. Mutta tosi iso päätös, emmä varmaan uskaltais.. Ja muutaman tunnin päästä mä nyt sitten lähden. Enää ei pelota, jännittää sitäkin enemmän. Rupesin vakavissani harkitsee vaihtovuotta vasta lukion ykkösellä, ja siitä lähtien ku paperit lähti etiäpäin, on tää pyöriny päässä joka päivä.

Vaikka tuli ahdistus ku näki kavereita viimestä kertaa, ni mulla on silti tosi hyvät fiilikset tän suhteen. Must on tosi kivaa lähtee sinne. Oudointa on, et en oo vielä itkeny yhtään. En ees ku halailtiin kavereitten kanssa. Ei se tunnu siltä, että ei nähtäis kymmeneen kuukauteen. Lentokentällä ja lentokoneessa varmaan sitte itken senki edestä. Ku näkee konkreettisesti sen, että lähtee pois Suomesta.

Ku kattoo tosta reunasta tota ' 1 day until USA' ni päälimmäinen tunne on yksinkertasesti epätodellisuus. Vaikka tunneskaala on laajaki laajempi, ni ei tätä aivot käsitä. Emmä osaa aatella, että tässä tuolissa istun seuraavan kerran ens kesänä, jokseenkin varmasti muuttuneena ja pää täynnä samanlaista epäaitoutta ku nyt.

"Vene on varmimmassa turvassa silloin, kun se on satamassa, mutta ei veneitä ole rakennettu sen vuoksi." -paulo coelho (kiitos henna:))